Niin on päässyt käymään...

Mies on työmatkalla ja itse yksin kotona koko viikon. Eikös ne mieliteot sieltä pulpahtele... Onneksi olen pystynyt pitämään itseni niin kiireisenä, etten kauppaan ole eksynyt! Maanantaina tosin jouduin ostamaan jogurtticashewpähkinöitä pienen pussillisen, kun ne niin huusi sieltä hyllyltä! eikä niissä ollut kuin vaivaiset 540kcal koko pussillisessa! Hyvällä omalla tunnolla ne meni alas silti :{

Miehelläni ei ole ollut koskaan paino-ongelmia, eikä hänen lähipiirinsä kärsi ylipainosta. Hän ei ole koskaan sanonut omasta ulkonäöstäni mitää eikä moittinut, mutta tiedän, että hän ihannoi hoikkia ja laihoja ihmisiä. Ja tämä seikka on fiksoitunut minun aivoihini ja asettanut paineita aika ajoin laihtumisen suhteen. Se on taas vaikuttanut siihen, että oli kausia, jolloin söin salaa, kun hän oli poissa. Häpesin itseäni ja herkutteluani, etten voinut tehdä sitä hänen nähtensä. Ja yleensä hänen ollessaan työmatkalla minulla oli bileet jääkaapin kanssa.

Nyt on ollut mielenkiintoista huomata tällä viikolla, kuinka ne ajatukset ja tiedostamatta toiminta ohjautuui siihen, että kyseiset bileet olisi taas paikallaan. Eli jos ei jatkuvasti pidä mielessä meneillään olevaa kuuria, tilanteet repsahtaisi helposti raiteiltaan. Miten syvälle ne vanhat toiminnot ovatkin syöpyneet? Se on pelottavaa. Oppimista on paljon!

Toinen erehdys meinasi tapahtua eilen. Vanhempani tekevät muuttoa lapsuudenkodistani. Menin auttamaan töiden jälkeen muutossa ja hakemaan omia tavaroitani pois. Äidillä oli siinä keittiön kaapin kulmalla muovirasiassa kannen alla lakuja. Kuin vanhasta tottumuksesta tartuin kahteen lakupalaan ja olin laittamassa niitä suuhuni, kun havahduin MITÄ OLIN TEKEMÄSSÄ? Säikähdin itsekin.  Pysähdyin ja laitoin lakut takaisin kuppiin. Kuinka helposti se vielä kävisikään?!